Hämmentynyt Fama-boy palasi takaisin Suomen kartalle eilen puoliltapäivin. Tietokoneen näppäimistöön täytyy taas totutella: ai niin, ääkkösetkin on tosiaan keksitty ja näppäin on sitä, mitä väittää olevansa! Joka paikassa on autiota, hiljaista ja kylmää. Hiljaista osittain myös siksi, että korvat ovat itsepintaisen lukossa lennon jäljiltä edelleen... Senegal oli täynnä värejä ja meteliä. Ja hiekkaa. Pariisissa lentojen välillä kaadoin kengistäni kourallisen Santiaban hienoa hiekkaa. Helsinki-Vantaan lentokentällä samaistuin lähinnä perinneasuun pukeutuneeseen afrikkalaismieheen, joka tuijotti järkyttyneenä rullaportaita.

Tiistai-iltana kävin muun muassa Ndeye Mbatin koulun juhlissa tanssimassa viimeiset blokassit. Keskiviikkona ohjelmassa oli kävely N'Gorin majakalle. Kengät sanoivat sopimuksen irti kesken matkan, halusivat ilmeisesti jäädä Senumaahan - jatkoin kävelyä tulikuumalla hiekalla paljain jaloin. Tunnelmat olivat loppuun asti haikeat. Viimeinen päivä kului kyläillessä ja tuttavien kera jutustellessa. Jostain kaikki ovat saaneet päähänsä, että palaan jo toukokuussa! Katsellaan, miten käy... Istuskelen kotona Toukolassa aikataulujen, kalenterien ja tavaravuoren keskellä ja huomaan, että joku osa minusta on liikahtanut peruuttamattomasti uusille raiteille ja prosessi on vasta starttaamassa.

Suomeen palautunut ja pakkasessa porojen ruokana karvisteleva Mame Diarra on laittanut fotoja blogiinsa, joten kaykaahan kurkaten http://elinavaananen.spaces.live.com/

 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eilen kaytiin asumattomalla Madeleinen saarella (Les iles de <?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />la Madeleine tai Les iles de serpent/Sarpan) Dakarin edustalla. Tarina kertoo, etta kaksi tubabia, herra ja rouva Sarpan ovat joskus yrittaneet asustella siella. Hanke epaonnistui, koska saari on taynna demoneja ja siella on mahdotonta yopya… Uskomattoman kaunis ja oudon pelottava paikka kieltamatta. Matalia baobabeja (aina oppii jotain uutta ; baobab on suomeksi apinanleipapuu), valtava aallokko, tubabien talon rauniot, satoja lintuja kallionkielekkeet taynna, kilpikonnien pesima-alue, huikeaa… Ja koko saarella oli meidan lisaksi vain viitisen ranskalaista. Paluu-piroqueta odotellessa hiipi pien pelko, etta meidat jatetaan aution luonnon armoille…

 

Tanaan on viimeinen kokonainen paiva taalla ja Senegal on jarjestanyt taas uusia yllatyksia ihmeteltavaksi. Sankat joukot lapsia vaelteli asken ympari Santiabaa pukeutuneina perinneasuihin ja tekopartoihin laulaen ja soittaen rumpuja ; tanaan on mardi-gras, taas yksi hammentava juhla lisaa Afrikan aikataulussa.

 

Kissa on tehnyt poikaset centterin rapun alle. Pelkaan pahoin, etta pojilla on suunnitelmia pentujen paan menoksi… musta emokatti vaeltelee huolestuneen nakoisena katolla ja aina, kun sen suuntaan vilkaisee, se alkaa muka-tosissaan nuolla tassuaan. Kun pojilta silma valttaa, kissa katselee vetoavasti minuun. Mita ihmetta sita voi tehda, kun tassa maassa kissa ja ovela ovat synonyymeja (« mousse »). Asken juuri joku heitti sisapihalla jollain kevyella rautahakkyralla kisulaista, joka huuteli poikasiaan. Inhottavaa.

 

Scrabblea pelaillaan joka ilta, vaikka olenkin aika nolla siina, koska en tunne outoja lyhennesanoja. Pesin tana aamuna pelin nappulapussukan, se on ollut tuhannen likainen jo pitkaan. Kaikki kyselevat, voisinko siirtaa lentolippuani uudestaan. Enpa voi, mutta takaisin voin tulla. Kehuvat kovasti Senegalin kesaa… taitais olla aika tukala meikalaiselle.

Hihhei, kohta tsebutsenin kimppuun, dammarriiiif !

Sunnuntain kuulumiset (teksteja ei saa aina oikeana paivana esille, koska tietokonehuone on de temps en temps varattu tai sahkot tai joku muu seikka estaa...)

 

Elina laitatti pikkuletit kampaamon tyttojen riemuksi juuri ennen lahtoa. Parituntisen session aikana ehdin seuraneidin ominaisuudessa lueskella muun muassa paikan ainoan naistenlehden lapi. Se oli repaleinen ja hiirenkorville luettu. Suomessa sita on vahan turhankin tottunut seiskapaivien ja menaisien varikkaaseen ylitarjontaan joka vastaanotolla. Taidanpa vieda letittajatytoille lentokentan ilmaisjakelulehteni, se kun on jopa ranskaksi. Afrikkalaisin silmin katsottuna « Aeroports » nayttikin tosi eksoottiselta Pariisinnahtavyyksineen ja yltakyllaisine hajuvesimainoksineen. Senegalilainen naistenlehti muistutti ysari-barbilehtea ; muistatteko sarjakuvat, joissa barbieiden ja kenien tarinaa seurattiin valokuvien ja puhekuplien valityksella. Tassa lehdessa sarjakuva oli toteutettu samaan tapaan oikeilla ihmisilla. Paaosassa oli tummaihoinen nainen, jolla oli seka aviomies etta rakastaja. Puhekuplat olivat naivistisen hempeita ; je t’aime, ma petite ange… Tarina sai yllattavia lisamutkia, kun paljastui, etta rakastajalla olikin tubabi tyttoystavana. Vaaleaihoinen typy haki miehen matkaansa « juhlistamaan palkkapaivaansa » ja paaosanainen jai nuolemaan nappejaan. Tasta suivaantuneena paaosailija meni rakastajansa makuuhuoneeseen ja ampui seka taman etta tubabin sankyyn (attention toutes les europeennes !) ! Sarjista oli enaa muutama ruutu jaljella, ja ne vahat paaosanainen vietti vankilassa. Huh ! Kampaamon Alima sanoi, etta se oli oikein hanelle, koska nainen oli alunperinkin paha, koska petti miestaan. Kevytta ja kivaa kampaamolukemista, mutta eipa ne mattinykaset sen hempeampia ole.

Eilen illalla (lauantaina) oltiin Veeran ja Sidiben kera jalkimmaisen serkun Mariaman, 18 vee, synttareilla. Juhlaa piisaa ! Tanssittiin itsemme lakahdyksiin ahtaassa eteistilassa, eivatka kuulemma varsinaiset bileet olleet viela edes alkaneet. Tanaan oltiin Rufisquessa visiteeraamassa samaista isoaitia, joka vietti ekalla senuviikollamme Mekastatulojuhlaansa. Ympyra sulkeutuu. Hirmu haikeeta.

Aamulla vedettiin lapsille teatteri-ja piirustuspajaa keskuksella. Lasten varaukseton into oli ihanaa seurattavaa. Tehtiin elainimproja ja lopuksi jokainen muovaili taikataikinasta haluamansa otuksen ; suurin osa paatyi kaarmeeseen, se kun on kaikista helpoin… muutamia mainioita hiiria ja liskojakin loytyi. Nyt pikku patsaat kovettuvat keskuksen poydalla odottamassa ensi viikon maalaamista, jota en paase seuraamaan...

Tietokoneelle paasy on valilla varsin hankalaa. Eilen oli lahes koko valoisan ajan kestava sahkokatkos, tana aamuna irrottelin pari pikkutyttoa tietokoneelta ja jahka Tuuti ja Daba oli saatu eroon nappiksesta, tuli keskukseen pari tuolinhitsaajaa, jotka tarvitsivat sahkopistoketta de l’ordinateur. Sitten ilmaantui suomalainen Iria ovensuuhun ja esittelin paikkoja halle. Seuraavaksi olikin jo midi-ruokailu, jonka jalkeen keskus oli taynna kirjastopaivaa viettavia lapsia, jotka katsoivat tietokoneelta videotallennetta suomalaisesta koulusta.

Veerankin kanssa keskusteltiin eilen tyonteon suloisesta mahdottomuudesta taalla. Kylaily ja muu visiteeraaminen on senegalilaisille niin tarkeaa, etta koko paivan saa kulumaan mukavasti teen keittelyyn ja tuttujen tapaamiseen ja vasta illansuussa paasee kasiksi paivan toihin, jos silloinkaan.

Eilen sahkokatkoksen aikaan jarjestelimme Kaijun ja Sulkun kanssa keskuksen kirjastoa ; lajittelimme satuja ja romaaneja ja liimasimme merkkipalluroita kirjanselkamyksiin. Kirjasto instituutiona on aika vieras kasitys naille, mutta on ihana katsella, miten innolla korttelin lapset ja muu vaki ovat ottaneet kirjat omikseen ja osaksi arkipaivaansa. Havettaa silti, kun omassa kotikirjahyllyssa Suomen paassa ponottaa toimettomina tuplasti enemman luettavaa kuin Santiaban kirjastossa.

Kotiinpaluu tulee varmasti olemaan pieni kulttuurishokki minullekin. Suomalainen koulu tietokoneruudulta naytti hammentavan maltilliselta, oudon kalpeat oppilaat kanttiinijonossa kuuliaisesti porkkanaraastetta puhtaille lautasille annostelemassa. Piirtoheitin ja jokaisella taysi setti varikynia, huh mita luksusta ! (Tanaan ryhdyin porhoksi, kun ostin leivan paalle voita, hih ! En sentaan revittele liikaa elintarvikkeilla; kahvin juon mustana, ei liikaa luxia yhdelle paivalle)

Tanaan on samedi de tristesse. Ollaan porukalla kuunneltu suomalaista kansanmusiikkia ja itkeskelty keskuksessa. Elina saateltiin eilen iltakoneeseen ja tiputtelin kyynelia koko matkan lentokentalle ja takaisin. Je ne veux pas partir ! vaikka Suomeakin on ikava, bien sur. Taidan olla vahan tammonen joka-paikkaan-juurtuja.