Hämmentynyt Fama-boy palasi takaisin Suomen kartalle eilen puoliltapäivin. Tietokoneen näppäimistöön täytyy taas totutella: ai niin, ääkkösetkin on tosiaan keksitty ja näppäin on sitä, mitä väittää olevansa! Joka paikassa on autiota, hiljaista ja kylmää. Hiljaista osittain myös siksi, että korvat ovat itsepintaisen lukossa lennon jäljiltä edelleen... Senegal oli täynnä värejä ja meteliä. Ja hiekkaa. Pariisissa lentojen välillä kaadoin kengistäni kourallisen Santiaban hienoa hiekkaa. Helsinki-Vantaan lentokentällä samaistuin lähinnä perinneasuun pukeutuneeseen afrikkalaismieheen, joka tuijotti järkyttyneenä rullaportaita.

Tiistai-iltana kävin muun muassa Ndeye Mbatin koulun juhlissa tanssimassa viimeiset blokassit. Keskiviikkona ohjelmassa oli kävely N'Gorin majakalle. Kengät sanoivat sopimuksen irti kesken matkan, halusivat ilmeisesti jäädä Senumaahan - jatkoin kävelyä tulikuumalla hiekalla paljain jaloin. Tunnelmat olivat loppuun asti haikeat. Viimeinen päivä kului kyläillessä ja tuttavien kera jutustellessa. Jostain kaikki ovat saaneet päähänsä, että palaan jo toukokuussa! Katsellaan, miten käy... Istuskelen kotona Toukolassa aikataulujen, kalenterien ja tavaravuoren keskellä ja huomaan, että joku osa minusta on liikahtanut peruuttamattomasti uusille raiteille ja prosessi on vasta starttaamassa.